Joka äänettä turistaa, sillä on muutakin salattavaa.

Sunnuntai on harmaa ja sateinen, ja olen vähän kipeä. Koko päivän olen viettänyt lähinnä sängyssä, juoden teetä, katselin yhden dokkarin, kuunnellut musiikkia ja nollaillut aivoja katselemalla jotain muinaisia huippumalli haussa -tuotantokausia tuubista. Haastavuutta vältellen täällä tänään.

Viime viikolla olin vähän kyyninen ja tympääntynyt hetkeen, ja kyseenalaistin samalla periaatteessa koko elämän aika perusteellisesti. Kaikki tiivistettynä kysymykseen "miksi vaivautua?". Toisaalta, miksi ei? Olisihan tämä muuten vähän liian tasainen kelkkamäki hautaan.

Olen tässä myös vähän hengaillu lähikaupan pojan kanssa viime aikoina, ja mietin tuossa, että koska se on kiva miulle, voisin itekin olla vähän kivempi. Mutta ei tässä nyt mitään vaikutusta yritetä tehdä, pois se miusta! Hoh. Muinainen valentinokin, joka oli jo menneen talven lumia, ilmoitti pari viikkoa sitten olevansa takaisin. Miulla tosin ei ole ollut tässä juurikaan aikaa eikä ihan hirveästi intressiäkään tavata sitä.

Pullajuhlat oli kanelisokeritaivas. Kuin paluu lapsuuteen, jolloin äiti leipoi pullaa aina joskus lauantaisin - keko lämpimiä ihanaisia odotti korissa liinan alla, eikä silloin laskettu. Torstaina aloiteltiin korvapuusteilla ja lopputaikinasta tuli freestyle-pullaa. Kotimatkapullan "one for the road" kaivoin taskusta jo yöratikkapysäkillä ja jaoin paikalle sattuneiden tovereiden kanssa. Pullaa kansalle joka pimeydessä vaeltaa.