Pitäisi:

- pakata
- käydä viimeiset tuliaisostelut
- mennä tsekintunnille
- tiskata ja viedä roskat
- matkustaa Hostivariin viimoisiin dinner partyihin
- ehkä pestä hiukset ja hinautua lentokentälle

Huomenna tähän aikaan palloilen kotomaassa. Melkein on jo ikävä ihmisiä, näitä täällä.

Yhteiselämisen autuudesta

Miun kaksi kämppistä on aika jännittäviä tapauksia. Olen asunut niiden kanssa nyt reilun kuukauden, mutta juurikaan en heitä tunne. Kaksi tyttöä, ystävykset Intiasta, opiskelee täällä lääketiedettä koko tutkinnon. Nyt siis ekaa vuotta. Toisella ainakin pakkorako lähteä, kun ei ollut kai ihan kympillä lukenut pääsykokeisiin Intian huippuyliopistoihin ja iskä kai oli vähän painostanut.

Meidän kommunikaatio on jotenkin vajavaista, moikataan ja noin, mutta juurikaan ei rupatella. Tai ne ei rupattele, enkä itekään jaksa enää olla aina se, joka alottaa keskustelun. Vähän tylsää, mutta kai tää yhteiselo näin sitten toimii. Tosin joskus toivoisin jonkunlaista kiinnostuksenilmaisua ihan peruskäytännön juttuihin, kuten esimerkiksi tilanteessa, jossa vessasta palaa valo tai käyttää viimeisen rullan vessapaperia. Ääneen voisi vaikka sopia, että kuka ostaa ja hoitaa, eikä vaieta kahdeksi päiväksi ja pissata pimeässä. No okei, miulla oli silloin kaveri kylässä, ja se ehkä oli vähän pelottava sori… , mutta silti. Me elettiin ihan hyvin baarista lainatulla toilettipaprulla, ja piruuttamme odotettiin lapsellistako, no todellakin!, että tuleeko mitään kontaktia, mutta tympäännyttiin sitten pelailuun ja jätin viestin että hankitaan lamppu ja ehkä jopa vessapaperia.

Kommunikaatiota vaikeuttaa myös se, etten aina tiedä, onko kukaan muu kotona. Joskus päivällä kotiin tullessa menee parikin tuntia omia puuhaillessa, kokkaillessa ja sen sellaisessa, ja sitten yhtäkkiä kuulen jonkun vetävän vessan. Tai sen pelottavan vinkunaurun, usch.

Mutta ihan harmittomia kämppiksiä nuo silti on, ei ainakaan ole tähän mennessä olleet häiriöksi. Sääli vaan, että ne elää mäkkärin take-away –mätöllä ja tesco-mikroaterioilla, koska eivät kuulemma osaa oikein laittaa ruokaa. Muuten olisin juoninut ne jotenkin opettamaan miulle jotain intialaisen keittiön herkkuja. Nyt tyydyn ominaiseen tyyliini luottamaan inspiraatioon ja luovuuteen, jonka lopputuloksena on yleensä jumalaisen herkullisia tuoksuja tänään kana-feta-oliivi-pesto-juusto-munakasta, NAM ja ihan syötäviä ellei jopa erityisen maittavia pöperöitä. Hajotkoon kämppikset kuppinuudeleihinsa, hoh.

Pieniä suuria asioita

Porvariselämällä on varjopuolensa, muun muassa rajoittunut päätösvalta lakanoiden suhteen. Siivooja vaihtaa ne, ja aika randomilla tulee millasta kuosia sattuu. Tähän asti kaikki lakanat on ollu luokiteltavissa legendaaristen krapulalakanoiden *) pikkuserkuiksi vähintään, ehkä tragikoomisimpana tapauksena paria viikkoa sitten ilmestyneet sini-oranssi-keltaiset, vanhaa ja haalistunutta jaffa-mainosta muistuttaneet halkaistu appelsiini -kuosiset petivaatteet. Kuoviointi ehkä olisi ollut jokseenkin siedettävä, mutta teksti "Squeeze me!" sai aikaan epäuskoisen huvittuneisuuden tunteen.

Toisaalta, yksi viikon kohokohdista on siivouspäivän iltana vetäistä se itsessäänkin jo naurettava päiväpeitto syrjään ja yllättyä, mitä kaikkea sen alta löytyy sillä kertaa. Viihdearvoa voi löytyä yllättävistä asioista.

*) Krapulalakanoihin ei siis liity mitään varsinaista krapulaa, se on vaan niiden ulkoisilla avuilla ansaittu nimitys. Ja ihan aiheesta. Ja ne on miun parhaat vieraslakanat.

Monta pientä asiaa

Oon alkanu taas syödä kaurapuuroa. Löysin Albertilta semmosia hullun isoja ja paksuja kaurahiutaleita varmaan geeämmää jeah, joista saa mikrottamalla hyvät pöperöt. Kanelin kanssa tottakai. Viime viikkoihin asti oon sotkenu kaurahiutaleeni jogurttiin, aina silloin kun en ole ollu myslituulella. Semmosia vähän ällöttävän näkösiä kaurahiutale-banaani-jogurtti-sörsseleitä, nam. Ja koskapa täällä residenssissä on myös mikro, oon alkanu elää uutta mikromunakautta, munakupin otin tietysti Suomesta mukaan. Kiitos Kemppinen vielä, on se vaan kätevä kapine.

Miulle on muodostunut myös kaikenlaisia paheita täällä, mm. kahvi, banaanit ja kalja. Mitään näistä en erityisesti oo Suomessa käyttänyt. Näihin liittyy myös ehkä hieman outoja käytäntöjä: aamuisin en juo pelkästään kahvia tahi pelkästään teetä, vaan ison kupin molempia. Pelkkä kahvinjuonti olisi vähän liian hc:tä, pelkkä teenjuonti taas on enemmän iltapuuhaa. Henkilökohtainen kompromissini on siis laatua 'kaikkimulle'. Banaaneja tarvitsee olla aina kotona, se on jotenkin lohduttavaa vähän niinku siilien taapertamisen seurailu kotikotona, joskin säilytän banaanejani offisessa ikkunalaudalla, koska muuten ne kypsyisi ihan liian nopeasti. Keittiö on aika kuuma paikka. Kaljaan ei liity muuta erityistä, muuta kuin että ensimmäisen kaljan jälkeen tulee vaan väsy tai depressio.

Oli tässä nyt vielä jotain muutakin kerrottavaa, mutta enpä muista ennää. Tästä tuli sitten tämmönen ruokapostaus.

Halusinpa vaan vielä kertoa, että oon melkein hävyttömän tyytyväinen juttuihin tällä hetkellä. Viime viikonloppu oli aikas hulppea, kun ystäväni Heli Anneli no joo, jätetäänpä sanomatta oli kyläilemässä, ja meillä oli taas aika legendaarista, ja sitten kun poluilleni vielä heitellään kauniisti hymyileviä yllätyksiä, jotka tarjoutuu lumilautailuopettajiksi, eikä pelkää lähteä kanssani luistelemaan edes luisteluvideon nähtyään ja kaikki jotka on nähny sen videon, tietää mistä puhun niin hiphei - voisiko enempää toivoakaan. Paitsi ettei ois pää täynnä räkää, mutta sekin lähtee turistamalla.

Huomenna toverit tulee kylään katsomaan Mattia ja paistamaan lettuja.

Sleva!

En ole kamalasti ostellut vaatteita täällä ollessa, isoimpina nyt ehkä tarpeellinen talvitakki, sitten ne kivat setähousut, ja sen lisäksi joitain satunnaisia t-paitoja. Tänään lähdin ostoksille, kun alkoi jurppia remontti-raynoldien moukarointi tuossa käytävässä.

Perimmäisenä tarkoituksena oli löytää jonkinlaiset talvikengänkorvikkeet, ja vähän olinkin jo silmäillyt näyteikkunoita ohikulkumatkoilla. Kenkäkauppojahan täällä on jokaisessa kadunkulmassa, ja levne boty, levne boty, nazdar! Hassuja kenkiä löytää huomattavasti helpommin kuin Suomesta. Miun luottokenkäkauppa on Hlavni postan vieressä, kesällä sieltä löytyi kukkaiskengät, sinne jalat vei nytkin. Ja sovitin, ja sovitin, ja löysin ihan veikeät monot. Maksoi 599 paikallista, eikä nuo tietenkään mitään nahkaa ole, ja voi olla että pohjatkin halkeaa pienelläkin pakkasella, mutta silti, on ne kuitenki niin kivat *sydän*.

Välihuomautus: tämä kertomus seurailee käänteisesti lineaarista aikakäsitystä, todellisuudessa päähenkilö nyt vaan oli niin noheva ja kaikkitietävä, että osasi ennakoida tulevaa.

Ennen kenkäkauppaa kävin ostamassa henkari-maukkarin tyhjäksi. Tai no, ainakin ihan kummallisia juttuja, kuten esimerkiksi shortsit. Nii-i, just semmoset shortsit, joita oon aina vähän ihmetelly, koska kaukaisen pohjoisen maan kasvattina tiedän, ettei ne nyt silleen etenkään Suomen talviolosuhteisiin kovinkaan hyvin kai sovellu. Enpä tiiä ennää. Mutta ne oli kuitenkin -70% sleva, että joku tekosyy sentään. Sitten ostin myös hameen, -50%. Elin tänään siinä illuusiossa, että miulla on ihan näppärät sääret, hoh.

Eiku oikeesti ostin tuommosia lyhyitä juttuja sen takia, että osasin ennustaa ostavani jotkut botyt, joissa on vähän vartta, ja toivottavasti sellasta, mitä voi vähän näyttääkin ja samalla joutuu sitten vähän näyttämään niitä näppäriä sääriä. Niinku sitten ostinkin, mikä nyt tuli varmaan jo selväksi. Ja koska olin säästänyt vaikka miten paljon prosentteja noilla vihmerillä valinnoilla, ostin vielä prosentittoman villapaidan. Ja sovittelin vielä jotain farkkuhameita, kun olisi tehny mieli, mutta hyllyyn jäi kun takataskujen imartelevuus ei korreloinu hinnan kanssa ihan niin kivasti kuin olisin toivonu. Mutta olin vähän hämmentynyt, kun kaikenlaiset pienehköt koot mahtui päälle, vaikka tuntuu että vaan turpoaa (knedlikyt, knedlikyt!).

(Eiku enhän ees oikeestaan syö niitä kovin usein.)

Miusta siis ilmeisesti tulee tasapaksu pötkäle, keskivartalo hakeutuu lantionleveyden kanssa tasoihin. Äh. Tai no, onhan semmoset suorat linjat toisaalta ihan... hmm... tehokkaita. Pisteestä A pisteeseen B ilman mitään turhaa kaarta uumalla. Eikös evoluutio pyrikin juuri siihen? Eiku niin, omenavartaloisilla on riski saada kaikki maailman pahuus kannettavakseen...

Nyt tarttis vielä talvisukkikset, mutta taidan turvautua Tescon lastenosastoon. Kyllä näihin tolppakinttuihin jotkut satakuusneloset varmasti venyy.

Ja kuvia en nyt laita, ku ei tää mikkään semmonen "mitä sul on päällä just nyt?" -blogi ole.