skip to main |
skip to sidebar
Vietän tänään rauhallista koti-iltaa. Syön jäätelöä, zoomailen naamakirjassa, loin juuri oman blogin Kaapolle koska Kaapollakin on paljon sanottavaa ja kuuntelen Quintessenceä.
Eilen olin illalla Aneta Langerován keikalla. Neiti on parin vuoden takainen paikallinen idols-voittaja, nykyisin ilmeisen suosittu artisti. Ja käsitykseni mukaan ihan muusikkokin, laulaja-lauluntekijä, tai kuinka häntä nyt voisikaan kutsua. Levynkansi-infojen mukaan kirjoittaa itse useimpiin kappaleisiinsa säveliä ja sanoja, keikalla kitaroi ja yhteen kappaleeseen soitti koskettimiakin. Enpä sitten tiedä, kuinka tumma "pelkän" pop-idolin leima hänellä on täällä otsassaan, Suomessahan ilmiön leimaavuus on ainakin melkoisen voimakas. Ja ehkäpä ihan syystäkin koska kaikenmaailman makikolehmaisilla on näppinsä sopassa.
Seuraava keikka on näillä näkymin Apocalyptica. Jeah.
Eilen koin kaksi jännittävää look-a-like -hetkeä. Ensimmäisessä observoin itse Sinkkuelämää-Kihon näköisen miehen kassajonossa, kun olin ostamassa toffeeta. Tuon miehen habitus ei tosin ehkä ollut ihan yhtä vaikutusvaltaisen ja vakuuttavan oloinen, tai sitten se tuulipuvuntakki vain hämäsi.
Toisessa olin itse observaation objektina: olimme jonkin teatterin (?) kasper-kuppilassa, joka on meidän sivistyksemme kehdon melkein vastapäätä sopivasti, syömässä edellisen hetken seurauksena omistukseeni siirtyneitä makeisia ja päiväkaljalla koska nyt vaan oli semmonen olo, kun joku random-häiskä tulee sisään ja heittää silmää epäilyttävän pitkään. Sitten se lähestyy varovasti ja alkaa puhua jotain tsekinmaan paikallismurteella, joka ei oo miulla ihan vielä niin hyvin hallussa, että olisin ymmärtäny. Hän vaihtaa kielen englantiin ja kysyy, että olinko eilen tanssinut stagella tuolla jossain. En ollut, ja hän pahoittelee häiriötä ja poistuu. Hämmennyin hieman, ja epäselväksi jäi myös, millaisesta tanssista oli kyse. Toivottavasti kollegalla oli edes hyvät muuvssit.
Ps. Kahvila MOI Edenin Tescolla kokee joskus suomalaisattakin. MOI!
Eilen pakenin iltaa Hostivarissa paikallisten teekkareiden grillijuhliin. Nii-i. Vähän itsekin mietin, että mihinkähän sitä taas joutuu, mutta ilta olikin oikein mukava ja rentouttava. Retkeilimme kolej Strahovin pihamaalla, pieni nuotio, vähän makkaraa ja leipää ja glöginkaltaista, vähän nuotiolauluja ja jutustelua, ja savua silmissä. Miun ensimmäinen makkarankyrsä oli multidimensionaalisesti epäsymmetrisen räjähtänyt ja äijämäisesti pinnalta musta mutta sisältä sopivan kylmä. Karsinogeenit, nam! Mutta opin myös oikeaoppisen viiltelytaktiikan, jolla makkarasta saa kauniin moniulotteisen kukka-/hämähäkkifiguurin tai muuten vaan kauttaaltaan hyvinpaistuneen.
Suomalaiset teekkarit olisivat olleet ihan päissään jo ennen tulen syttymistä, ja joku olisi todennäköisesti saanut hauskan idean kusta nuotioon kesken makkaranpaiston.
Haluaisin vielä esitellä pari uutta ystäväistäni:
Tässä on pieni ja vihreä Kaapo. Koska vanhuushan ei koskaan tule yksin.
Tässä on Kyöppöläinen. Kyöppöläinen varasti miun sydämen viime viikonloppuna, mutta huomasin tunteeni häntä kohtaan hieman liian myöhään. Riuduin päiviä ja öitä, sydäntäni raastoi, mutta psykologikollega ja kämppis saattoi miut ja Kyöppöläisen takaisin yhteen. Oi tätä onnea! Kyöppöläisen kitaan voi piilottaa kaikenlaisia asioita. Vaikka pienet eväät.
Eilen tapasimme kesäihmisten kanssa, ilta oli suloinen La Casa Blussa. Nautin olostani tuossa seurassa suunnattomasti, juttumme oli vapautuneita kuten ne olivat kesällä, ja siinä totesimmekin, että "I feel like 3 months ago". Ehdimme hieman suunnitella yhteistä tulevaisuuttakin, ainakin keilailun ja tsekki-tv-koti-illan merkeissä. Toivottavasti mahdollisimman pian. Yöllä tulin kotiin hyväntuulisena, oikein hyväntuulisena. Edes viemärin kautta kaikuneet espanjalaisten laulu-ja taputusjuhlat ei nirhannut ruuveja tiukalle - nautin hetken olostani, söin pähkinöitä ja join maitoa, sitten survoin korvatulpat syvälle korviin ja menin nukkumaan onnellisena.
Tänään lupauduin lähteä katsomaan rugbyä joidenkin tovereiden kanssa. Englanti-Ranska. Mjoo, kaikkee sitä.
Tänään on synttärit! Ja kaiken lisäksi ihan omat, mikä on tietysti aina vielä mukavampaa. Oon tosin edelleen aika raato, vaikka eilen sainkin vähän lääkkeitä naapurissa asuvalta lääkisopiskelijalta. Ja raatoutumisen lisäksi ekstra-väsynyt, koska viime yö meni oman pään vähän kiristäessä ja sen lisäksi kämppiksen yskintää kuunnellessa. Vähän moukaroi fysiikkaa, mutta tänään mieli on hyvä.
Jajajaja illalla on pienet, kieroutuneet teekekkerit meijän rapussa - lähinnä kera viinin ja lettujen. Pukeutumiskoodina on kotihousut, joiden ilosanoman levittämisen aion ottaa sydämeni asiaksi täällä ollessa, jos en opiskeluista jaksa niin ressata. Joku missio sentään.
Pitää lähteä hilppasemaan alakertaan katsomaan, onko postissa tullut mitään pieniä kivoja yllätyksiä :)
Jakautukoot viini ja pannukaakut riittävissä määrin melkein tasan tulevienkin vuosieni poluille.
Tällä hetkellä miun pitäisi olla matkalla kohti Tsekinmaan koskemattomia maaseutuja Outdoor Adventure Education & Czech Culture *)-kurssilaisten kanssa, mutta elämä ja flunssan ylijumala päätti toisin. Miun kämppis on ollu reilun viikon kipeänä, mutta mie ite oon säästynyt niin terveenä kuin vain samassa huoneessa päätautisen tarkoittaen siis räkäistä flunssaa, käsite on lainaus isäni ilmaisullisesta arkistosta kanssa asuessa voi säilyä. Niin, siis tähän aamuun asti, jolloin pää oli hellänä ja kiristi yhtä aikaa, ja kurkku tuntui yhtä karkealta kuin huoneemme kokolattiamatto. Tein johtopäätöksen, että varmasti paras jättäytyä pois tuolta seikkailukurssilta, koska se olisi kuitenkin ollut aika fyysistä aktiviteettia koko ajan, eikä mittään järkeä jos ei ole voimia ja jaksamista osallistua mihinkään. Tosin olisihan siellä ollut täysihoito, mutta ehkä tulee halvemmaksi maata täällä sängyssä ja käydä välillä omin jaloin jääkaapilla.
Mutta silti olen surullinen, odotin jo niin kaikkia noita seikkailuja. Höh.
*) tai vaihtoehtoisesti Outdoor Adventure Walking Backwards Looks Super-Amazing Also in Distance Towards Pieksämäki Education And Individual Approach To Czech Culture in Terms of Improving Specific High-Cultural Skillfullness, kuten leikkisästi sitä keksin kutsua
Tällaisia maisemia katselen iltaisin ikkunastani. Pimeys häivyttää lempeästi 70-luvun hengen ja loiston lähiympäristön arkkitehtuurisesta näköalasta. Ylipäänsä melkein mikä tahansa näyttää pimeässä usein paremmalta, valo on joskus kovin julma ja anteeksiantamaton elementti.
Olemme tänään lähdössä pienelle retkelle IKEAan. Vylet do IKEA, super. Länsinaapuri on levittänyt lonkeronsa keltaisen metrolinjan molempiin päihin.
Ajattelin tarvitsevani kääriytymisviltin, pienen lukuvalon ja pyyhkeen kylppärin lattian kuivaamista varten. Saa nähdä, mitä muuta sälää haluaa hypätä kelkkaani. Verhot olisi kivat, mutta en ehkä osta niitä tänne konsultoimatta kämppistä.
En oo muuten koskaan käyny Ikealla. Kauas piti senkin takia lähteä, hoh.
Eilen harrastin kouluruokailua ja yllätyin positiivisesti (ehkä siksi, etten ollut kuullut oikeastaan mistään mitään hyvää paikallisista Menzoista). Miun 30 korunan (~1€) lounas kuitenkin oli ihan syötävä, vaikkakin aika harmaa. Jonkinlainen alkukeitto, kanakastiketta ja perunaisia, lämmintä mehua plus jälkiruoka. Satuttiin tosin kollegan kanssa vähän huonoon jälkkärirakoon, meitä ennen menneet sai mini-croissantteja ja meidän jälkeen tulleet mansikkajogurttia, meidän kohtaloksi kävi napillinen suklaa-pähkinä-levitettä. Sen säästin pahan päivän varalle, koska ei tehnyt mieli lusikoida paljaaltaan.
Kouluruokailukäytäntö on jännittävä: meillä on kuponkivihot, joissa on lippusia enemmän kuin riittävästi joka kuukaudelle. Ne kupongit vaihdetaan ekan jonon luukulle toisiin, pienempiin kuponkeihin ja maksetaan jonkinlainen summa paikallista valuuttaa riippuen siitä, haluaako aamiaista vai lounasta vai mitä. Ensimmäisen vaihto-operaation jälkeen seurataan ruoan tuoksua ja siirrytään toiseen jonoon, joka on varsinainen ruokajono, jossa kommunikoidaan keittiöntätien kanssa (tietysti niille puhutaan tsekkiä, ja miulle ne oli ainakin hyvin kilttejä) ja saadaan sitä pienempää kuponkia vastaan murkinaa. Vähän monimutkaista, mutta ilmeisesti ruokainsinöörit on suunnitelleet logistiikan hieman hankalammaksi sen takia, että jonottaessa kasvaa nälkä, eikä sitten enää ole niin väliä, millaista epä-kurmettia lautaseltaan löytää.
Joistan kouluruokaloista ja kaffeloista saa täällä myös kaljaa.
