Porvariston hillitty charmi kohtaa loppunsa: muutan pian pois 'evil squaren' vyöhykkeeltä Prahan vihreälle alueelle, Letenske sadyn maailmanlopun kukkulan ja Stromovka-puiston väliin. Ja tällä hetkellä olo on totaalisen uupunut, että ehkä makaan koko loppukevään puun alla, syön nektariineja ja viheltelen ohikulkijoille. Sitä ennen voisin käydä vaikka hierojalla.
Tulevana kämppiksenä on ameriikkalainen runoilija, jonka kanssa voin jakaa elämäntuskaani, ja muutenkin vaikutti hyvin rennolta. Pihan kirsikkapuussa roikkuu valkoinen sukka, josta se aikoo kirjoittaa elokuvakäsikirjoituksen. Hoh, myös suopeamielisyys Gastahaus Sepon toimintaa kohtaan on ilmaistu, eli ovet taas avautuvat pian. Välkommen!
Miulla on nyt myös mahdollisuus vastaanottaa kaikenlaista propaganda- ja rakkauspostia, ja toivon kovasti että kaikki sitä lähettäisi ihan vaikka heti menetettyjenkin aikojen edestä. Osoitteen saa, jos kauniisti pyytää.
Kirjoittelen lähitulevaisuudessa lisää raporttia kaikenlaisista äärituntemuksista, joita viime päivät on tarjoilleet.
torstai 28. helmikuuta 2008
lauantai 23. helmikuuta 2008
perjantai 22. helmikuuta 2008
torstai 21. helmikuuta 2008
Ei mikään riemunkiljahdus
Vihaan ehkä puolia kursseista, joita valitsin kevääksi. Saa arvata kahesti, jatkanko niitä. Nii-i. Ehkä mieluummin keksin jotain muuta tekemistä.
Mikään ei ole kivaa. Liikaa asioita, joille tekisi mieli vaan näyttää persettä. Olisin kamalan mielelläni edes vähän onnellisempi, mutta ku ei nyt vaan suju. Unohdin nousta katsomaan kuunpimennystäkin. Ja nukkumisen pitäisi olla kivaa, mutta öisin näen painajaisia, joissa päitä putoilee. Voi ihana elämä.
Kuka lähtee huomenna Lucernaan unohtamaan maailman? Vielä ehtisi aamukoneeseen.
Tarvitsisin nyt vähän jonkinsortin sympatiaa.
Mikään ei ole kivaa. Liikaa asioita, joille tekisi mieli vaan näyttää persettä. Olisin kamalan mielelläni edes vähän onnellisempi, mutta ku ei nyt vaan suju. Unohdin nousta katsomaan kuunpimennystäkin. Ja nukkumisen pitäisi olla kivaa, mutta öisin näen painajaisia, joissa päitä putoilee. Voi ihana elämä.
Kuka lähtee huomenna Lucernaan unohtamaan maailman? Vielä ehtisi aamukoneeseen.
Tarvitsisin nyt vähän jonkinsortin sympatiaa.
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Yksinäisten sydänten kerho
Huomenna on ystävänpäivä, mutta jos ei mitään erityisen järisyttäviä käänteitä ilmaannu tähän elämän suoraan alamäkeen, ajattelin tänä vuonna boikotoida sitä. Ihan henkilökohtaisista syistä, koskapa miun valentino, jonka seuraa olisinkin voinut käyttää hyväkseni, on kadonnut. Eikä mitään käsitystä mihin.
En myöskään lähettänyt yhtään ystävänpäiväkorttia. Pahoittelut, mutta lähettelen teille mieluummin kaikenlaista muuta rakkauspostia sekä iloisen nousuhumalaisia baaripostikortteja kun siltä tuntuu ja tabakin muija myy tarpeeksi isoja postimerkkejä. Ja ootte työ miulle silti tärkeitä, pus. Katkerat avautumiset tästä sydämettömyydestä saa kuitenkin lähettää tuohon kommenttilaatikkoon tai henkilökohtaisesti suoraan taskuun.
Ehkä käyn ostamassa lohtualkkarit kyllä, ne on samaa sukua kuin vuodenaika-alushousut, niin on sitten kivempi vetää kalsarikännit yksin kotona.
En myöskään lähettänyt yhtään ystävänpäiväkorttia. Pahoittelut, mutta lähettelen teille mieluummin kaikenlaista muuta rakkauspostia sekä iloisen nousuhumalaisia baaripostikortteja kun siltä tuntuu ja tabakin muija myy tarpeeksi isoja postimerkkejä. Ja ootte työ miulle silti tärkeitä, pus. Katkerat avautumiset tästä sydämettömyydestä saa kuitenkin lähettää tuohon kommenttilaatikkoon tai henkilökohtaisesti suoraan taskuun.
Ehkä käyn ostamassa lohtualkkarit kyllä, ne on samaa sukua kuin vuodenaika-alushousut, niin on sitten kivempi vetää kalsarikännit yksin kotona.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Sinikka, farmarin sukua
Uudet farkut ansaitsee ihan oman postauksensa. Ne nimittäin löytyi, vähän yllättäen mutta ennakkoluulottomasti H&M:n lastenosastolta (!!!). Nomut, kuitenkin kokoa 170/+14yrs, ja olinhan mie neljäntoista vanhana tätä kokoluokkaa, että ei sen suurempia ikä- tai kokokriisejä. Vyötärö on hyvä, ei ihan hullun matala, ja lahkeet just nappimittaiset ja -levyiset. Stretchiä, jeah. Vähän semmottist seiskytluvun tuulahdusta tuo päälleommellut taskut eessuntaassun ja ulkosivusauman tikkaus. Suloisinta on ehkä kuitenkin pesuohjelapun kanssa samaan nippuun ommeltu 'name'-lippunen, jossa on tyhjä viiva nimeä varten.
Näitten nimi on Sinikka, mietin kyllä myös Ritvaa. Virallista kastetilaisuutta ei ole vielä pidetty, mutta ehkä ennen pitkää A) kävelen sateessa, B) lasken alleni tai C) roiskutan viintä reisille. Siinä se samalla hoituu.
On ne oikeasti vähän sinisemmät, salamaton kuva hieman vääristää.
Näitten nimi on Sinikka, mietin kyllä myös Ritvaa. Virallista kastetilaisuutta ei ole vielä pidetty, mutta ehkä ennen pitkää A) kävelen sateessa, B) lasken alleni tai C) roiskutan viintä reisille. Siinä se samalla hoituu.
On ne oikeasti vähän sinisemmät, salamaton kuva hieman vääristää.sunnuntai 10. helmikuuta 2008
Tahroja paperilla
Näin sellaista unta, jossa siskoni ehdotti minulle samanlaisten tatuointien ottamista. Hänellä oli suunnitelmakin valmiina, olisi nimittäin halunnut meidän ottavan hevostatuoinnit. Semmoiset perusjämäkät suomenhevoiset tuohon olkavarteen tai selkään jurottamaan. Viehkeää.
Eilen ei ollu ihan paras päivä, mutta illalla otin esiin pari palaa paperia, teroitin piirrustuskynän ja vähän yritin pyöritellä jotain jälkeä valokuvamalleista. Aloitin isoäidistäni, meidän mammasta siis. Ja olinkin kohtalaisen tyytyväinen lopputulokseen, jotain piirteitä tallentui tunnistettavaksikin - mammasta ei tullut kierosilmäistä Frankensteinia. Katse ja suu on ehkä vaikeimmat.
Vähän mamma kyllä näytti vatsastapuhujan nukelta, mutta se nyt on vaan fakta, että iän pyöriessä yli yhdeksänkymmenen, saattaa posket alkaa jo luovuttaa vauvanpeppumaisuuttaan ja antautua maan vetovoimalle. Ja hyvä niin.
Eilen ei ollu ihan paras päivä, mutta illalla otin esiin pari palaa paperia, teroitin piirrustuskynän ja vähän yritin pyöritellä jotain jälkeä valokuvamalleista. Aloitin isoäidistäni, meidän mammasta siis. Ja olinkin kohtalaisen tyytyväinen lopputulokseen, jotain piirteitä tallentui tunnistettavaksikin - mammasta ei tullut kierosilmäistä Frankensteinia. Katse ja suu on ehkä vaikeimmat.
Vähän mamma kyllä näytti vatsastapuhujan nukelta, mutta se nyt on vaan fakta, että iän pyöriessä yli yhdeksänkymmenen, saattaa posket alkaa jo luovuttaa vauvanpeppumaisuuttaan ja antautua maan vetovoimalle. Ja hyvä niin.
torstai 7. helmikuuta 2008
Palaneen käryä
Onneksi ulkona on +6 astetta lämmintä, että ikkunan voi avata sepposen selälleen. Sisäilmassa leijuu jotain, joka haisee palaneelta ja korventaa kurkkua.
Kämppikset keittiössä.
Antimatfest.
Kämppikset keittiössä.
Antimatfest.
tiistai 5. helmikuuta 2008
Markkinatalouden psykologiaa, osa 3bit.
Asiantuntijan vinkki: 3bit on aina hyvä valinta, jos kaipaa vähän makeaa. Muttamutta, jos kaipaakin vähän enemmän makeaa, on edessä kinkkinen valintatilanne - ottaako nyt 3bit XXL vai 3bit +23%... välinpitämättömälle suklaannälkäiselle sillä ei periaatteessa ei ole mitään väliä, koska molemmat noista on täysin samaa tavaraa ja täsmälleen samankokoisia, 53 grammaa - joskin +23%:ssa se on ilmaistu 43g+10g. Miulla oli vaan taas aikaa ajatella vähän liikaa.
Ja ajattelinkin. Ovelaa, sanoisin, pelailla ostajien mielikuvilla: jos otat XXL:n, olet vain ahne sokerinhimoinen suursyömäri, ja suklaapatukkasi kääre varmaan paljastaa myös vaatekokosi ja se on myös otsaasi tatuoituna. Kadulla kaikki supisee, että "tuolla se menee se XXL-nainen!". MUTTA jos valintasi osuukin +23%:iin, olet säästäväinen ja ihailtavan valveutunut kuluttaja, koska fiksuhan saa samalla hinnalla aina enemmän eikä siinä ole mitään hävettävää.
Sinänsä äärimmäisen fiksua, koska kohderyhmä laajenee pienellä kääreenmuutoksella - nyt tavoitetaan sekä ahmatit että tarkan markan vartijat. Paitsi että en ymmärrä Albertin logiikkaa, koska eilen se oli ainakin leimannut 3bit XXL:n hinnaksi 10,90 korunaa mutta 3bit +23% olikin arvioitu vain 9,50 korunaiseksi, eli kai perus-3bitin kanssa samanhintaiseksi, mikä kyllä tukee tuota "vähemmällä rahalla enemmän tavaraa" -logiikkaa.
Mitä tästä opimme?
Ja ajattelinkin. Ovelaa, sanoisin, pelailla ostajien mielikuvilla: jos otat XXL:n, olet vain ahne sokerinhimoinen suursyömäri, ja suklaapatukkasi kääre varmaan paljastaa myös vaatekokosi ja se on myös otsaasi tatuoituna. Kadulla kaikki supisee, että "tuolla se menee se XXL-nainen!". MUTTA jos valintasi osuukin +23%:iin, olet säästäväinen ja ihailtavan valveutunut kuluttaja, koska fiksuhan saa samalla hinnalla aina enemmän eikä siinä ole mitään hävettävää.
Sinänsä äärimmäisen fiksua, koska kohderyhmä laajenee pienellä kääreenmuutoksella - nyt tavoitetaan sekä ahmatit että tarkan markan vartijat. Paitsi että en ymmärrä Albertin logiikkaa, koska eilen se oli ainakin leimannut 3bit XXL:n hinnaksi 10,90 korunaa mutta 3bit +23% olikin arvioitu vain 9,50 korunaiseksi, eli kai perus-3bitin kanssa samanhintaiseksi, mikä kyllä tukee tuota "vähemmällä rahalla enemmän tavaraa" -logiikkaa.
Mitä tästä opimme?
Ahne maksaa enemmän.
maanantai 4. helmikuuta 2008
Rantojemme mies
Ei miulla tekemisenpuutetta ole, eikä edes identiteettikriisiä. Huvikseen mie vaan tällaista, löytyi Piparipurkista, jonne eksyin jotain kartoittamatonta reittiä.
Kysy oraakkelilta kysymykset ja vastaukset kuulet häneltä.
Mikä on nimeni?
Jarmo. Hå? Mitä?
Missä asun?
Ylikulkusillan alla kusenhajussa. No joo, boheemisti ja katu-uskottavasti. Eh.
Mikä olen?
Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että olet oma itsesi. Ookoo, niin varmasti olenkin.
Millainen olen?
Luuletko olevas uskottavampi kun riittävästi toistat? Onko jollain vähän huono päivä?
Kuka olen?
Olet poikittainen bitti koodissani. Hankala tapaus siis?
Mikä on ollut tärkeintä elämässäni?
Maku. Heheh... matfest.
Mikä on ollut turhinta elämässäni?
Uhkaavuus, vaikka olenkin henkilökohtaisesti tässä asiassa eri mieltä niiden jumalien kanssa, jotka nämä vastaukset antavat. Mikähän olisi ollut se henkilökohtainen mielipide?
Mikä on mielestäni maailman arvokkain asia?
Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys. Tylsää.
Miltä näytän?
Oluelta, vaikka asioiden piti tältä osin olla kunnossa. Jeah.
Miltä tunnun?
Diiselöljyn katkulta. Siis siltä, miltä dieselöljyn katku tuntuu keuhkoissa? Ihanata!
Miltä maistun?
Lanttulaatikolta. Lane!
Miltä tuoksun?
Ruusuilta. Olisin mielellään myös tuoksunut lanttulaatikolta. Ja tuntunut.
Missä minun kuuluisi olla?
Supermarketin kassahihnalla. Makuullaan?
Mistä minut löytää?
Olet aikaisemminkin ollut siellä. Kantiksesta?
Minkä ikäinen olen?
Näyttää 5-kymppiseltä, saattaa olla vanhempikin. Onkohan tämä sittenkin joku tulevaisuusennuste?
Mikä on sukupuoleni?
Sehän on mun parhaita tyttökavereita! Tyttö nimeltä Jarmo. Nam.
Montako henkeä tähän pitää haastaa?
No luulisin että ei yhtään, olet niin pieni....... Tehkää tämä siis omassa hiljaisuudessanne.
Jep. Miulla on nyt uusi, ruusuntuoksuinen, lanelådalta maistuva keski-ikäinen setä-identiteetti, joka nähtävästi käy läpi jonkunsortin sukupuoli-identiteettikriisiä. Monimutkaista. Keskusteltiin muutekseen viime viikolla miun vanhan huonetoverin kanssa meissä jokaisessa asuvasta keski-ikäisestä Wieniläisestä miehestä, että sinänsä kuitenkin ihan järkeenkäypää.
Mutta että Jarmo?!
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Loppuviikon raportti
Haluan taas vähän ihmetellä kämppiksiäni: männäviikolla, tai sitä edellisenä, enpä muista ennää, he ostivat jotain Carte D'or -herkkujäätelöä. NAM, sanoisin, paitsi että en sanonu, kun näin sen jäätelön toista päivää jääkaapin hyllyllä. Ja kolmatta. Ja neljättä. Eipä tainnut tulla ehkä mieleenkään, että olisi voinut laittaa sen jäätelön vaikkapa jääkaapin pakastelokeroon... paitsi tällä viikolla oli ilmeisesti tullut no, joskus ne piuhat nyt vaan on vähän pidemmät, koska nyt se makaa siellä. Joskaan se pakastelokerokaan, luukuton sellainen nimittäin, tuskin mitään jäätelöä pelastaa, korkeintaan olisi antanut sille muutaman tunnin armonaikaa ostopäivänä. Mikäpä siinä toisaalta, jos tykkää syödä vähän semmoista kalliimpaa ällömakeaa kermavelliä.
Oon tykänny tällä viikolla herätä vähän aikaisemmin, koska aamuisin ja aamupäivisin kämppä on hiljainen ja kokonaan miun valtakuntaa, koska kämppikset nukkuu lähes poikkeuksetta yli puolenpäivän. Tai no, aikaisin ja aikaisin, tarkoittaa tässä tapauksessa yhdeksän ja yhdentoista välillä. Mutta onpa ainakin aamupalanlaittorauha ja hampaita voi pestä niin kauan kuin huvittaa. Eihän noista kämppiksistä millään mitalla häiriöksi asti ole, mutta joskus vaan se läsnäolon aistiminenkin on vähän liian painostavaa.
Nuoret professionaalit tai vaihtoehtoisesti elämässään hieman tavallista aiemmin beigeentyneet, mutta joka tapauksessa tuntemattomat sellaiset, on moikkaillu miulle hämmentävän usein viime päivinä. Muun muassa aurinkoisena torstaina, kun olin päivällä hinaamassa itseäni linnalle, koska intuitiivisesti aattelin, että Kaapo saattaisi olla siellä, koska muistin ottaneeni eräänä lumisena iltana erään lumisodan seurauksena vähän tuntumaa maaperään, äh, pitkä juttu, eikä Kaapo siellä ollut kuitenkaan, koin salkkupukumiehen tervehdyksen. Tai en tiiä, saattoi se sanoa myös, että "Pesisit hiuksesi, naine". Oli napit korvilla ja urbaani poppi soi, niin en niin selvästi erottanu artikulaatiota. Mutta paistaako siis sisäinen bisnesnaiseni näin selvästi läpi, onko pukumiehet luontainen kohderyhmäni? Enpä haluaisi näin uskoa.
Kävin sivistymässä Czech Press Photo -näyttelyssä. Luonto- ja eläinkuvat oli suosikkejani.
Tapasin myös syksyisen huonetoverini, ja hänen kaverinsa, joka oli miun lähes-kaima, ja meillä oli kiva ilta.
Tekisi mieli alkaa käydä puntilla. Tuo jumppapallo on kyllä kamalan kiva noin niinku kodin sieluna ja lemmikkinä, mutta eihän sillä kukaan oikeasti jumppaa. Vai jumppaako? Oon kuullu legendaa, että oikeustieteellisen tiedekunnan rakennuksella olisi opiskelijoille ilmainen kuntosali. Yksin ei huvittaisi, pitäisi yrittää inua joku mukaan. Ja sitten oikeasti pitäisi käydä säännöllisesti kurittamassa rautaa, pläh. En muistaakseni koskaan ole ihan kamalasti tykänny kuntosaleista, enkä oikein tiedä, miksi sinne nytkään haluaisin.
Iltanäkymä offisesta.
Oon tykänny tällä viikolla herätä vähän aikaisemmin, koska aamuisin ja aamupäivisin kämppä on hiljainen ja kokonaan miun valtakuntaa, koska kämppikset nukkuu lähes poikkeuksetta yli puolenpäivän. Tai no, aikaisin ja aikaisin, tarkoittaa tässä tapauksessa yhdeksän ja yhdentoista välillä. Mutta onpa ainakin aamupalanlaittorauha ja hampaita voi pestä niin kauan kuin huvittaa. Eihän noista kämppiksistä millään mitalla häiriöksi asti ole, mutta joskus vaan se läsnäolon aistiminenkin on vähän liian painostavaa.
Nuoret professionaalit tai vaihtoehtoisesti elämässään hieman tavallista aiemmin beigeentyneet, mutta joka tapauksessa tuntemattomat sellaiset, on moikkaillu miulle hämmentävän usein viime päivinä. Muun muassa aurinkoisena torstaina, kun olin päivällä hinaamassa itseäni linnalle, koska intuitiivisesti aattelin, että Kaapo saattaisi olla siellä, koska muistin ottaneeni eräänä lumisena iltana erään lumisodan seurauksena vähän tuntumaa maaperään, äh, pitkä juttu, eikä Kaapo siellä ollut kuitenkaan, koin salkkupukumiehen tervehdyksen. Tai en tiiä, saattoi se sanoa myös, että "Pesisit hiuksesi, naine". Oli napit korvilla ja urbaani poppi soi, niin en niin selvästi erottanu artikulaatiota. Mutta paistaako siis sisäinen bisnesnaiseni näin selvästi läpi, onko pukumiehet luontainen kohderyhmäni? Enpä haluaisi näin uskoa.
Kävin sivistymässä Czech Press Photo -näyttelyssä. Luonto- ja eläinkuvat oli suosikkejani.
Tapasin myös syksyisen huonetoverini, ja hänen kaverinsa, joka oli miun lähes-kaima, ja meillä oli kiva ilta.
Tekisi mieli alkaa käydä puntilla. Tuo jumppapallo on kyllä kamalan kiva noin niinku kodin sieluna ja lemmikkinä, mutta eihän sillä kukaan oikeasti jumppaa. Vai jumppaako? Oon kuullu legendaa, että oikeustieteellisen tiedekunnan rakennuksella olisi opiskelijoille ilmainen kuntosali. Yksin ei huvittaisi, pitäisi yrittää inua joku mukaan. Ja sitten oikeasti pitäisi käydä säännöllisesti kurittamassa rautaa, pläh. En muistaakseni koskaan ole ihan kamalasti tykänny kuntosaleista, enkä oikein tiedä, miksi sinne nytkään haluaisin.
Iltanäkymä offisesta.Ps. Ostin punaiset tarralenkkarit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)