Naapurissa.

Wien on käyty. Keskityin lähinnä ulkoilmaelämään, mikä tarkoittaa vaeltelua päämäärättömästi ja hengailua puistoissa. Ja nukkumista viheralueilla, se oli jo aika koditonta. Mutta joskus vaan väsyttää vähän enemmän.

Olisin halunnut vuokrata kaupunkipyörän, mutta siihen olisi tarvittu luottokortti (!!!). Jätin oman visan (aikuispisteitä, meikkiksellä on ihan oma visa) kotiin, kun en sitä arvellut tarvitsevani. Wienissä olisi ollu kamalan kivanoloisia pyöräreittejä, ja turvallisen oloiset pyöräkaistat. Äitinkään ei olisi tarvinnu olla huolissaan miun hieman huolettomammasta pyöräilykulttuurin harjoittamisesta, mutta nyt piti tyytyä vain kävelemään.

Sunnuntaina seurailin tyyppejä, jotka maratoonasi. Ja sitten istuskelin Tonavan rantamilla ja kadehdin lapsia, jotka pääsi hyppimään jättitrampoliinille. Miekin oisin halunnu.

Itävaltalaisten saksa kuulostaa miun korvaan vähän aggressiiviselta ja kovalta. Grüss Gott... jumalan terve vaan teillekin.

Kaikessa pompöösiydessään Wien oli kieltämättä vaikuttava, mutta vähän yläluokkainen miun makuun. Kadut oli leveitä ja talot valkoisia - aika kliinistä. Jos haluaa kirkkonsa tai minkä tahansa temppelinsä rakentaa goottilaistyyliin, kyllä siinä miusta tarvitsee näkyä myös ajan patina ja mustumat. Ei valkoinen gootti-ikkuna näytä kovin uskottavalta. Ja kaipasin Prahan värejä hieman, pinkki rakennus istuu ihan hyvin turkoosin viereen.

Mutta ne puistot, ne oli kamalan kivoja. Ja kortteli 21.