Loppuviikon raportti

Haluan taas vähän ihmetellä kämppiksiäni: männäviikolla, tai sitä edellisenä, enpä muista ennää, he ostivat jotain Carte D'or -herkkujäätelöä. NAM, sanoisin, paitsi että en sanonu, kun näin sen jäätelön toista päivää jääkaapin hyllyllä. Ja kolmatta. Ja neljättä. Eipä tainnut tulla ehkä mieleenkään, että olisi voinut laittaa sen jäätelön vaikkapa jääkaapin pakastelokeroon... paitsi tällä viikolla oli ilmeisesti tullut no, joskus ne piuhat nyt vaan on vähän pidemmät, koska nyt se makaa siellä. Joskaan se pakastelokerokaan, luukuton sellainen nimittäin, tuskin mitään jäätelöä pelastaa, korkeintaan olisi antanut sille muutaman tunnin armonaikaa ostopäivänä. Mikäpä siinä toisaalta, jos tykkää syödä vähän semmoista kalliimpaa ällömakeaa kermavelliä.

Oon tykänny tällä viikolla herätä vähän aikaisemmin, koska aamuisin ja aamupäivisin kämppä on hiljainen ja kokonaan miun valtakuntaa, koska kämppikset nukkuu lähes poikkeuksetta yli puolenpäivän. Tai no, aikaisin ja aikaisin, tarkoittaa tässä tapauksessa yhdeksän ja yhdentoista välillä. Mutta onpa ainakin aamupalanlaittorauha ja hampaita voi pestä niin kauan kuin huvittaa. Eihän noista kämppiksistä millään mitalla häiriöksi asti ole, mutta joskus vaan se läsnäolon aistiminenkin on vähän liian painostavaa.

Nuoret professionaalit tai vaihtoehtoisesti elämässään hieman tavallista aiemmin beigeentyneet, mutta joka tapauksessa tuntemattomat sellaiset, on moikkaillu miulle hämmentävän usein viime päivinä. Muun muassa aurinkoisena torstaina, kun olin päivällä hinaamassa itseäni linnalle, koska intuitiivisesti aattelin, että Kaapo saattaisi olla siellä, koska muistin ottaneeni eräänä lumisena iltana erään lumisodan seurauksena vähän tuntumaa maaperään, äh, pitkä juttu, eikä Kaapo siellä ollut kuitenkaan, koin salkkupukumiehen tervehdyksen. Tai en tiiä, saattoi se sanoa myös, että "Pesisit hiuksesi, naine". Oli napit korvilla ja urbaani poppi soi, niin en niin selvästi erottanu artikulaatiota. Mutta paistaako siis sisäinen bisnesnaiseni näin selvästi läpi, onko pukumiehet luontainen kohderyhmäni? Enpä haluaisi näin uskoa.

Kävin sivistymässä Czech Press Photo -näyttelyssä. Luonto- ja eläinkuvat oli suosikkejani.

Tapasin myös syksyisen huonetoverini, ja hänen kaverinsa, joka oli miun lähes-kaima, ja meillä oli kiva ilta.

Tekisi mieli alkaa käydä puntilla. Tuo jumppapallo on kyllä kamalan kiva noin niinku kodin sieluna ja lemmikkinä, mutta eihän sillä kukaan oikeasti jumppaa. Vai jumppaako? Oon kuullu legendaa, että oikeustieteellisen tiedekunnan rakennuksella olisi opiskelijoille ilmainen kuntosali. Yksin ei huvittaisi, pitäisi yrittää inua joku mukaan. Ja sitten oikeasti pitäisi käydä säännöllisesti kurittamassa rautaa, pläh. En muistaakseni koskaan ole ihan kamalasti tykänny kuntosaleista, enkä oikein tiedä, miksi sinne nytkään haluaisin.

Iltanäkymä offisesta.

Ps. Ostin punaiset tarralenkkarit.